Viikon mietelause

"Usko siihen, silloin lennät." - Porot elokuvassa Niko, lentäjän poika -

perjantai 5. helmikuuta 2016

Sininen ja punainen, varsinkin punainen

Yksi maailman kauneimpia rakkauskertomuksia on Runebergin runoelma (tai lyyrinen novelli) Hanna. Opiskeluaikana minulle kävi usein niin, etten ehtinyt lukea kaikkia lukulistan kirjoja ennen tenttiä. Tenttitulos riippui sitten siitä, mistä kirjoista kysyttiin. Vänrikki Stoolin tarinat esimerkiksi jäivät hieman kesken, mutta kun tartuin Hannaan, en voinut laskea sitä käsistäni ennen kuin pääsin loppuun. Se nyt vain on niin, että sodankäyntiä enemmän minua kiinnostavat romanttiset kertomukset. Tentissä kysyttiin rakkauden motiiveja Hannassa. 

Alussa 17-vuotias Hanna istuu kangaspuiden ääressä ja kutoo rakkauden symbolivärejä:

Työtään silmäsi sitten mielissään hymyellen,
saksihin tarttui, katkaisten kudelankojen päitä,
ääneti vain, mut näin toki haasteli hän sydämessään:
»Tuskin on kangasta sievempää; puna tuo miten kauniist'
yhdistyy sinen kanssa, ja reunassa rihmanen keltaa!
Jospahan huomenna tuosta jo ois hame päälläni mulla!


Hannan pitäisi mennä naimisiin vanhan ukon kanssa, ja hän on vähällä suostua - pitäähän sitä ihmisen joskus naimisiinkin mennä. Ukko esittelee hänelle rikkauksiaan. Mutta sitten taloon saapuu velipoika parhaine kavereineen. Kaveri osoittautuu varsin miellyttäväksi hepuksi, ja Hanna rakastuu. Minun suosikkini on lähdekohtaus:

Sanoja ei löydetä, niit' ei kaivatakaan, ajatuksin nyt sydän liittyy sydämeen 
sekä auvosta täyttyy. Mut kuva vieraan, kas, tytön silmään lähtehess' astuu. 
Luullen saavansa näin näkemättä sen muotoa kallist', armasta silmätä, 
katsoo hän yhä vain varomatta, vierahan kun hymykatseen siin' yhtäkkiä kohtaa. 
- - Mut lempeä pilvi purpuran-hohtoinen yli kiiltävän lainehen kiitää, 
kirkkaus liittyvi kirkkauteen, puna haihtuvi punaan; 
kohta ei huomata voi, tytön poskiko, pilvikö hehkuu, haihtuva häivepä vain 
nyt riemusta kiitollisesta immen setsentoistiaan kasvoill' ilmeni vielä.

Siinä niitä rakkauden motiiveja, lähdettä ja punaista väriä. Jännä metafora on, että miehen kuva "astuu" tytön silmään - siltä se voi vedessä näyttää. Vaikka ei minulle olisi tullut mieleen sitä sillä tavalla ilmaista.

Minulle ikuisena romantikkona on tärkeintä, että kertomus saa onnellisen lopun: Hanna ja "vieras" kihlautuvat vanhempien suostumuksen alla.

Hanna on minulla lukulaitteen muistissa. Tekstin voi ladata ilmaiseksi Elisa-kirjasta. Ainut ongelma vain on runollisten tekstien kanssa, että kun säädän kirjaimet riittävän isoiksi, alkuperäinen rivijako häviää. Siksipä noissa tekstinäytteissäkin olen tehnyt rivijaon oman korvani varassa. Kuulen säkeissä antiikin runomittojen vaikutusta, mutta sen tarkempaan analyysin en tässä halua ryhtyä. Tärkeintä Hannassa on kaunis tarina!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti