Viikon mietelause

"Usko siihen, silloin lennät." - Porot elokuvassa Niko, lentäjän poika -

maanantai 22. helmikuuta 2016

Närhen jäljillä - Runoilija, mene metsään!

Närhi (garrulus grandalius), tuo rääkyvä-ääninen metsänvartija, on runoilijoiden lintu, toisin kuin vaikkapa joutsen, joka näyttää olevan ihan kaikkien lintu. Runoilijat kai haluavat aina jotakin erikoista, erityistä, massasta poikkeavaa. Kyttäävät korvat höröllä, milloin lintu rääkäisee, ja toivovat, että se lehvistön alla suihkiessaan törmäisi kuuseen, takertuisi neulasiin - ja samalla putoaisi sininen sulka maahan. Ja sitten sulan löytäneestä runoilijasta tulisi parempi runoilija kuin niistä, jotka kirjoittavat variksen tai harakan sulalla. Paitsi ettei kukaan enää kirjoita sulalla. Paitsi että minä olen aikonut. Kun nyt kerran olen, kymmenen vuotta pähkäiltyäni, oppinut kirjoittamaan hienolla saksalaisella täytekynällä ja ostanut elämäni ensimmäisen mustepullon, niin voinen samantien kokeilla sulkaakin.

Edellistalvena tuossa lähimetsässä asui kolmekin närhipariskuntaa. Tämänhetkistä tilannetta en tunne, olen jostain syystä unohtanut käydä metsässä. Olen kirjoittanut syyskuusta asti intensiivisesti runojani ja vähän muutakin, ja kun sanoja ei tullut mieleen, rupesin piirtämään. Ehkä metsäretki olisi kuitenkin paikallaan, että saisin uusia aiheita ja virikkeitä harmaan sävyihin taipuvaiselle mielelleni. Jos sitten löytyy sulka, niin hyvä on, kokeillaan. Ei kai se niin vaikeaa voi olla, olettaisin, että muste nousee onton sulan sisään kapillaari-ilmiön johdosta.

Näin Teneriffan Loroparquessa esteettisen linnun (vai pitäisikö sanoa eeppisen, nykykielen trendejä noudattaakseni), joka oli kauttaaltaan savunsininen. Espanjalaiset runoilijat varmaan viestittävät toisilleen twitterissä, milloin linnulla on sulkasato. Kyttäävät siellä puskassa sitten ja tönivät toisiaan, että ehtisivät itse ensin. Pääsymaksu papukaijapuistoon on tosin tyyris, mutta eiköhän sulka ole sen arvoinen.

Kun perustin saksankielisen blogini Die blaue Feder, hämmästyin todella, että nimi oli vapaana. Joko saksalaiset eivät kirjoita runoblogeja tai sitten he ovat juuttuneet opettelemaan ulkoa Goethen ja Schillerin hillittömän pitkiä riimirunoja. Voin hyvin kuvitella, että saksalainen järjestelmällisyys ilmenee juuri siten, että ensin luetaan yhden aikakauden runot ja sitten seuraavan. He eivät ehkä ole vielä päässeet Günther Eichiin ja Sarah Kirschiin asti. Sillä menolla meikäläinen ei ehtisi varmaan ikinä nykyrunouteen asti, varsinkin kun nykypäivä tuppaa siirtymään koko ajan eteenpäin.


Seuraavissa kahdessa blogitekstissäni käsittelen Eichin ja Kirschin närhi-runoja. Mutta sitä ennen, heti kun tukka kuivuu (kas, muistin pestä sen), metsä kutsuu!

1 kommentti:

  1. Sellainenkin lintu on olemassa kuin sininärhi - siitä riittäisi sulkia vähän useammallekin kirjoittelijalle. Mutta täällä lähimetsissä on näkynyt vain noita punaisenkarvaisia, parilla pienellä sinisulalla varustettuja. Eikä metsäreissulla nyt sitten näkynyt sitäkään.

    VastaaPoista