Siirry pääsisältöön

Kerrankin suomalaista elokuvaa!

Saksan televisio ei kovin usein näytä suomalaisten tekemiä ohjelmia, mutta onneksi on Arte. Se on ranskalais-saksalainen kanava, joka on keskittynyt näyttämään sitä, mitä muut eivät juuri ota ohjelmistoonsa: taidokkaita dokumentteja ja hyvin tehtyjä elokuvia, jotka vaativat katsojalta enemmän kuin suosituimmat Hollywood-filmit. Vanhojen ranskalaisten dekkareiden ohella tarjolla on eri maiden tv- ja elokuvatuotantoa. Kiitos muilta Berliinin suomalaisilta saamani vinkin, huomasin käynnistää tv-vastaanottimeni viime torstaina: Arte esitti Riikka Pulkkisen romaaniin Raja perustuvan, kolmiosoisen minisarjan.


En ole lukenut kirjaa, mutta huomasin sen tuolla kirja- ja lehtikorissa - olen lainannut sen Catrinilta, niin kuin monta muutakin kirjaa, joita en ole ehtinyt vielä lukea. Elokuva vaikutti minuun siinä määrin, että aion lukea romaanin seuraavaksi. Katukatti Bob saa nyt hieman odottaa. Ensin on kuitenkin vuorossa Julia Franckin Rücken an Rücken, joka jäi joskus aiemmin kesken. Rajalla siinäkin ollaan, monellakin. Rakennetaan muureja ja puretaan toisia. Itse asiassa kuuntelin kertomusta ensin RBB:n Kulturradiosta, jossa miellyttävä-ääninen kirjailija luki sitä itse. Huomasin kuitenkin, että iltapäiväni täyttyivät työtehtävistä, joten kuuntelu jäi kesken. Sitten hain kirjan kirjastosta, mutta väliin tuli muita kirjoja, ja sitten se piti palauttaa. Nyt luen, antaumuksella. Julia Franck on aivan loistava! Hän hallitsee niin kielen, juonen kehittelyn kuin henkilöiden luomisenkin. Vein hänen kirjoittamansa romaanin Die Mittagsfrau (Keskipäivän keiju) juuri kirjakaappiin ensimmäisena bookcrossing-objektinani  - ajattelin, että saan kirjan kyllä kirjastostakin, kun haluan palata siihen. Upeaa Berliinin kuvausta molemmissa kirjoissa, tekee mieli lähteä kirjan kanssa kiertelemään kaupunkia!

Palatakseni Rajaan (Wie weit gehen), on mielenkiintoista katsoa ensin elokuva ja sitten lukea kirja - vaikutelmat saattavat olla varsin erilaiset kuin toisinpäin tehdessä. Olin mykistynyt. Parempaa suomalaista elokuvaa en ole tainnut nähdä ikinä! Niin herkällä tavalla siinä käsiteltiin vaikeita asioita, ketään syyllistämättä. Ainakin minussa heräsi ymmärrys kaikkia roolihahmoja kohtaan. Suomalaismelankolinen rosoisuus oli läsnä, en nyt keksi parempaa sanaa kuin kouriintuntuvasti, mutta junttiöykkärimukahuumorista ei näkynyt häivääkään. Pidin myös elokuvan hillitystä, kohtauksiin hyvin sulautuvasta musiikista. Ja Maria Heiskasesta. Aion katsoa muitakin hänen elokuviaan, odottelen että posti tuo minulle Maria Larssonin. Heiskanen ja Persbrandt samassa elokuvassa, voisiko parempaa olla... no, kerron sitten, sekä Maria Larssonin ikuistamista hetkistä että Rajasta romaanina.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ekaa kertaa lukemassa

Eilen olin ensimmäistä kertaa lukemassa ääneen oman kirjani runoja. Jännäähän se oli. Kourallinen runonystäviä kokoontui Berliinin Suomikeskukselle kuuntelemaan runoja ja musiikkia sekä kahvittelemaan ja laulamaan yhdessä. Seuraavassa pieni kuvakimara tilaisuudesta.



Kiitokset yhteistyöstä, Berliinin Suomi Keskus, kiitokset Satu ja Anni, kotiväki sekä kaikki innokkaat kuulijat!

Joutsenlaulua

Osaan harvoja runoja ulkoa, mutta jos jokin runo on minulle erityisen tärkeä, se alkaa useiden lukukertojen tuloksena soida päässä. Yksi sellainen on Otto Mannisen Joutsenlaulua, kokoelmasta Säkeitä I vuodelta 1905.

Ui merta ne unten päin utuista rantaa. Niit' aallot ne kantaa kuin kuultoa lunten.
Pois, pois yli aavain on polttava kaipuu. Mut vain se, ken vaipuu, se sävelet saa vain.
Mi helinä ikään yl' ulapan hiipi? - Vain uupunut siipi, vain mennyt ei mikään. 
Otto Manninen 1905


Mannisen kieli on kaunista, soinnikasta: hän hallitsee niin alku- kuin loppusoinnunkin. Runo toistaa - hyvin kauniilla tavalla - vanhan uskomuksen, jonka mukaan joutsen laulaa vain tehdessään kuolemaa. Sitten kun minun on aika lähteä tästä elämästä, toivoisin lähteväni joutsenen lailla, pehmeästi, laulaen, vedessä kelluen.

Mietin ja katselen Berliiniin talvehtimaan jääneitä joutsenia. Kuinka ne pärjäävät, jos joki jäätyy umpeen? Kaipaavatko ne jonnekin, ja jos niin minne? Sitäkin mietin, että minne mi…

Miten opiskella ruotsia opiskelematta ruotsia

Kuulutko sinäkin niihin, joille koulun ruotsin tuntien muisteleminen aiheuttaa ahdistusta? Minä saan näppylöitä prepositioista, enkä meinaa millään muistaa, ovatko sanat en vai ett. Kaiken lisäksi olen nähnyt painajaisia ruotsinopettajastani - vaikka minulla oli ruotsista kymppi.

Innostuin pari vuotta sitten pohjoismaisesta elokuvasta, luultavasti ja ihan rehellisesti siksi, että Ruotsissa ja Tanskassa on niin söpöjä näyttelijöitä. Mutta kun saksalaiset dubbaavat kaiken filmimateriaalin jonka saavat käsiinsä, niin en päässyt lainkaan kuulemaan, millaisilla äänillä puhuvat esimerkiksi Mikael Persbrandt, Ulrich Thomsen tai Iben Hjeile. Joo, Persbrandt puhuu Philip Moogin äänellä, ja täytyy myöntää, että hyvinhän Moog dubbaa. Mutta kun minä tahdon kuulla ehtaa aitoa skandinaavia. Niin oli pakko ruveta kertaamaan ruotsia. Hävettää myöntää, että vaikka minulla on papereissa virkamiesruotsin tutkinto, jouduin aloittamaan olla-verbin taivutuksesta.

Ilmoittauduin viime keväänä Neuköllnin kansa…