Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2016.

Närhen jäljillä osa 3 - Harhautuksia

On hyvä lukea runoa vieraalla kielellä, kun ei ymmärrä ihan kaikkea. Mikä lie Henker siinä kävelee metsän läpi, olisiko metsän vartija, kun närhiä haeskelee... no eipä ole. Pyöveli se on, teloittaja, itse Paholainen! Ei ihme, että närhi liitelee lehvistön suojissa. Nimittäin Sarah Kirschin runossa Eichelhäher.

- - Der Henker wohnt in weißen Steinen
am Ufer des Sees; - -
- - er liebt die Trauerweiden sehr. - -

Pyöveli asuu valkeissa rantakallioissa ja rakastaa itkuraitoja, niitä pajuja, joissa on pitkät kapeat lehdet ja oksat riipallaan. Närhen rääkäisyt johtavat hänet metsään. Aurinko taittuu hänen hatustaan ja näyttää närhen sulan.

Kuka tai mikä tämä pyöveli sitten on? Päiväkö ehkä, joka paljastaa oksistosta kirkkaanvärisen linnun ja saattaa sen sitten yöhön? Tuskin se linnunmetsästäjä ainakaan on, tämähän on runo, se olisi liian itsestäänselvää. Tulee mieleen Mozartin aaria Der Vogelfänger bin ich ja..., mutta se on varsin iloinen laulu. Sitä paitsi ei kai kukaan halua vangita närheä …

Arvoituksia

Kalevalan päivänä voi tietysti lueskella Kalevalaa tai Kanteletarta, mutta minä päätin tutkailla vanhan kansan arvoituksia Eero Salolan kokoamasta kirjasta Missä puut punalle paistaa. Nuoren väen kansanrunokirja I. Katsokaahan, millaista kuvakieltä!

Arvauksenne voitte jättää kommenttikenttään tai Runometsän facebook-sivun arvauskohtaan. Kaikkiin kysymyksiin oikein vastanneiden kesken arvotaan vähän käytetty kirja. Mikä kirja, se selviää myöhemmin. Arvonta on Runometsän oma, Blogger, facebook ja mainostajat eivät osallistu arvontaan. Vastausaika päättyy 28.2.2016 klo 24:00 Suomen aikaa (23:00 Keski-Euroopan aikaa). Oikeat vastaukset ensi lauantaina 5. maaliskuuta blogissa ja fb-seinällä. Ei kun arvaamaan!



1. Sinerväinen seulan kansi, kultaseulanen sisässä?

2. Ei huku vedessä, ei pala tulessa eikä mahdu maan rakoon?

3. Kaksi kultaista käkeä yli orren katselevi?

Huom. Kuvat ovat tässä vain koristeena, eivätkä liity arvoituksiin. Piirustustyyliä olen hieman matkinut Missä puut punalle pais…

Närhen jäljillä osa 2 - Anna nyt se sulka!

Kun aloitin opiskeluni Jyväskylän yliopistossa, en ymmärtänyt runoanalyysistä paljoakaan. Kurssit käytyäni en ymmärtänyt juuri sen enempää, metriikkaa lukuunottamatta. Puhallinsoiton harrastajalle se sentään oli helppoa ja loogista. Vasta ryhdyttyäni kääntämään runoja tajusin, miten paljon ja millaisella hartaudella niitä pitää lukea. Pitää pysähtyä ja ajatella. Miettiä. Jutella kaverin kanssa. Kun viettää iltapäivän vanhan saksankielisen sanontakirjan ääressä, kyselee lisäksi tuttavilta eikä sittenkään ymmärrä, alkaa päästä jyvälle työn luonteesta. Oivaltaa, mikä ero on lukemisella ja Lukemisella. Googlea ei tuolloin vielä ollut keksitty, tai ainakaan minä en ollut keksinyt. Osoitteessa www.fi ei etsimääni asiaa tunnettu. Ei auttanut kuin kysyä käännöskurssin lehtorilta.

Tapahtui sillä tavalla, että kolmantena opiskeluvuotenani päätin, ettei minusta tulekaan äidinkielen opettajaa. Kokemukseni sijaisena olivat vahvistaneet hypoteesini. Koin suoranaista helpotusta, jopa hykerryttävää, …

Närhen jäljillä - Runoilija, mene metsään!

Närhi (garrulus grandalius), tuo rääkyvä-ääninen metsänvartija, on runoilijoiden lintu, toisin kuin vaikkapa joutsen, joka näyttää olevan ihan kaikkien lintu. Runoilijat kai haluavat aina jotakin erikoista, erityistä, massasta poikkeavaa. Kyttäävät korvat höröllä, milloin lintu rääkäisee, ja toivovat, että se lehvistön alla suihkiessaan törmäisi kuuseen, takertuisi neulasiin - ja samalla putoaisi sininen sulka maahan. Ja sitten sulan löytäneestä runoilijasta tulisi parempi runoilija kuin niistä, jotka kirjoittavat variksen tai harakan sulalla. Paitsi ettei kukaan enää kirjoita sulalla. Paitsi että minä olen aikonut. Kun nyt kerran olen, kymmenen vuotta pähkäiltyäni, oppinut kirjoittamaan hienolla saksalaisella täytekynällä ja ostanut elämäni ensimmäisen mustepullon, niin voinen samantien kokeilla sulkaakin.

Edellistalvena tuossa lähimetsässä asui kolmekin närhipariskuntaa. Tämänhetkistä tilannetta en tunne, olen jostain syystä unohtanut käydä metsässä. Olen kirjoittanut syyskuusta ast…

Hitaasti, varoen, hevonen kävelee runoon

Olen yrittänyt ja yrittänyt kirjoittaa hevosista. Mutta tuloksena on lähestulkoon aina ollut vain hevoshullujen lörpötystä. Viikko sitten aloin kuitenkin piirrellä hevosia kirjoitus- ja yleisvihkooni, jossa on kaikenlaisia töherryksiä. Innostuin sitten piirtämään valkoiseen paperiinkin ja katselemaan pinterestistä mestareiden teoksia. Niistä voi oppia näkökulmia. Kun sitten sain piirrettyä Punaisen Tamman, niin piti sille kirjoittaa runokin. Ei se mitään suurta lyriikkaa ole, mutta pientä. Tuolla tavalla se tamma nyt vain ajatteli.

Tamman haave

Tamma katsoo kesäyöhön
sieraimet koholla,
aavistaa vieraita unia.

Kaipaus, niin kaipaus!

Ei vapauteen, vaan öiseen valoon,
kesän viileään värisevään ilmaan
jossa hyttyset nuokkuvat,

tuoksuu apila ja timotei.

Kaipaus: ei aidan taakse
               vaan merten.


(C) Riikka Johanna Uhlig 2016

Oi lukemattomia ja luettuja

Juice Leskinen kirjoitti eräässä runossaan, teoksessa Jumala on: "Hyllyssäni on lukemattomia kirjoja. // Ei, vaan lukuisia." Täytyy myöntää, että minä olen erikoistunut lukemattomien keräilyyn. Ruotsinkieliset kirjabloggaajat käyttävät tällaisesta henkilöstä nimitystä bokhamster. Hitaana lukijana ajattelen enemmän ja luen vähemmän (tai hitaammin), se sopii minulle. Olen antanut itselleni luvan jättää kirjan keskenkin, jos ei miellytä.

Saa nähdä, toteutuuko aikeeni lukea Seitsemän veljestä tänä vuonna loppuun. Luin hiljattain pari sivua eteenpäin siitä mihin jäin noin kymmenen vuotta sitten. Teksti vilisee vanhaa maanviljelysssanastoa, jota en tunne. Luulen, että lukeminen takkuaa juuri siksi. Juonihan on mielenkiintoinen, ja vielä mielenkiintoisempia ovat veljesten, varsinkin Aapon, lausahdukset. Mutta joka sivulla on monta sanaa, jotka minun pitäisi etsiä Nykysuomen sanakirjoista, jotka ovat Suomessa äitini hyllyssä. En suostu googlaamaan, en halua lukiessani pitää elektron…

Kerrankin suomalaista elokuvaa!

Saksan televisio ei kovin usein näytä suomalaisten tekemiä ohjelmia, mutta onneksi on Arte. Se on ranskalais-saksalainen kanava, joka on keskittynyt näyttämään sitä, mitä muut eivät juuri ota ohjelmistoonsa: taidokkaita dokumentteja ja hyvin tehtyjä elokuvia, jotka vaativat katsojalta enemmän kuin suosituimmat Hollywood-filmit. Vanhojen ranskalaisten dekkareiden ohella tarjolla on eri maiden tv- ja elokuvatuotantoa. Kiitos muilta Berliinin suomalaisilta saamani vinkin, huomasin käynnistää tv-vastaanottimeni viime torstaina: Arte esitti Riikka Pulkkisen romaaniin Raja perustuvan, kolmiosoisen minisarjan.


En ole lukenut kirjaa, mutta huomasin sen tuolla kirja- ja lehtikorissa - olen lainannut sen Catrinilta, niin kuin monta muutakin kirjaa, joita en ole ehtinyt vielä lukea. Elokuva vaikutti minuun siinä määrin, että aion lukea romaanin seuraavaksi. Katukatti Bob saa nyt hieman odottaa. Ensin on kuitenkin vuorossa Julia Franckin Rücken an Rücken, joka jäi joskus aiemmin kesken. Rajalla s…