Viikon mietelause

"Usko siihen, silloin lennät." - Porot elokuvassa Niko, lentäjän poika -

lauantai 9. tammikuuta 2016

Näkökulmia kiusaamiseen, osa I Elokuvat


Olen halunnut kirjoittaa siitä, miten taiteilijat käsittelevät kiusaamista. Aihe lienee monelle henkilökohtainen. Olen lukenut runoja, kuunnellut laluluja ja katsellut elokuvia – ja minun on vaikea päättää, mitkä niistä esittelisin ja mitkä jättäisin. Koetan silti nostaa esiin muutaman minulle tärkeimmän teoksen. Mielenkiintoista muuten on, etteivät useimmat teokset tarjoa ratkaisua kiusaamiseen. Yhteistä näyttää olevan, että kun joku on saanut kiusatun leiman, muiden on helppo liittyä kiusaajien leiriin.

Elokuvista minulle tulee mieleen kaksi, joissa yhteisö päättää yhteistuumin ottaa tietyn ihmisen kiusaamisen kohteeksi. Aki Kaurismäen elokuvassa Laitakaupungin valot vartijana työskentelevä Koistinen (Janne Hyytiäinen) ei ole juuri kenenkään kaveri. Työnjohtaja ei ole muistavinaan hänen nimeään, vaikka hän on ollut samassa firmassa jo kolme vuotta. Työkaverit eivät juttele hänen kanssaan, sehän on vain Koistinen. Varsin ovelasti rosvoliiga lavastaa hänet syylliseksi koruliikkeen murtoon. Elokuvan  mittaan selviää, että Koistisella on kuitenkin kaksi kaveria. Ehkä se on hänen pelastuksensa. Ehkä juuri se on tärkeintä. Ja Koistinenhan siis ei ole tehnyt mitään pahaa kenellekään.

Tuoreena tanskalaisen elokuvan ystävänä en malta olla kertomatta elokuvasta Jahti. Saattaa olla, että valitsin sen kirjaston hyllystä siksi, että pääosaa esittää varsin viehättävä ja taitava näyttelijä Mads Mikkelsen. Hänen roolihahmonsa Lucas joutuu koko kylän silmätikuksi, kun häntä nimittäin epäillään lapsen hyväksikäytöstä. Huomiota kaipaava pikkutyttö on kertonut höpöjä – asioita, joita hän on poiminut isoveljen ja tämän kaverin puheista. Oikeus katsoo, ettei syytteeseen ole perusteita, mutta huhut kiertävät, ja ihmiset tekevät omat johtopäätöksensä. Miehen ikkuna rikotaan ja koira tapetaan, eikä kyläkauppias suostu enää myymään hänelle ruokaa. Pikku hiljaa asia näyttää kuitenkin unohtuvan. Seuraavana syksynä miesporukka lähtee metsälle, ja Lucas on taas tervetullut mukaan joukkoon. Vai onko? Kenen kivääristä lähtikään laukaus, joka meni hiuksenhienosti Lucasin pään ohi?

Kummassakin elokuvassa kiusaaminen on yhtä inhottavaa ja väkivaltaista, mutta syyt ovat erilaisia. Koistisen „syyllisyydestä“ ei juuri selviä muuta, kuin että hän on hieman ujo, ehkä vanhanaikainenkin. Elokuvassa tosin pelataan muutenkin nykyajan ja 50-luvun bingoa, joten vaikea sanoa, miten erilainen Koistinen lopulta on. Lucas taas on lasten suosima kasvattaja, josta pienet hakevat turvaa silloin, kun kotona on ongelmia. Mutta aikuiset olettavat, etteivät lapset koskaan valehtele. Ja kun heille kerrotaan, millaisia oireita hyväksikäytetyllä lapsella voi olla, iskee paniikki: yhtäkkiä joka lapsella näyttää olevan päänsärkyä ja painajaisia, eikä kenellekään tule mieleen, että niihin voisi olla muitakin syitä. Vaikka oikeus kohtelee Lucasia oikeudenmukaisesti, muut eivät sitä tee. Aivan varmaa ei ole sekään, kuka on lopulta ystävä ja kuka vihollinen.

Kummankin elokuvan sankari selviää hengissä – juuri ja juuri. Seurauksista ei kerrota, sellaiset jutut ovat ainesta psykotrillereihin tai vähintäänkin dekkariin. Sitä, miksi ihmiset ryhtyvät joukolla kiusaamaan, ei selitetä, ja hyvä niin. Katsoja voi miettiä sitä itse. Toisinaan kysymykset ovat tärkeämpiä kuin vastaukset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti