Siirry pääsisältöön

Luontoa ja salaisia rakkauksia

Tuomas Anhava teki suurtyön suomentaessaan laajan valikoiman japanilaista tankaruonutta. Kirja Kevään kukat, syksyn kuu sisältää kokoelmat Kuuntelen, vieras, Oikukas tuuli ja Täällä kaukana sekä muutamia muita runoja. Ilman tällaista suomennostyötä tanka olisi jäänyt ainakin minulle vieraaksi.

Tanka-runoissa sanotaan yleensä jotakin luonnosta, viedään lukija tai kuulija paikkaan, tilanteeseen, aistimuksiin. Usein luontoilmaus asettuu kolmelle ensimmäiselle riville, ja sitä seuraa jokin toteamus, kenties tunnetila (suoraan tai epäsuoraan ilmaistuna) tai filosofista maailman ja ihmisen olemuksen pohdintaa. Toisinaan runoissa kuitenkin vain näytetään lukijalle jokin kaunis maisema tai vuodenaika, ja rakkaus ja surumielisyys on aistittavissa rivien välistä. Joskus rakkaus ja suru ovat niin voimakkaina läsnä, että luontokuvaus jää pois. Seuraavassa muutama suosikkini Anhavan käännöksistä:


Piilevät vuoroin,
välkähtelevät esiin
joessa levät.
Minä rakastan häntä.
Eikä hän tiedä sitä.

- Tomonori - 

Mainiota sanailua kääntäjältä, kun runon minä katselee jokea ja näkee levät! Salaa rakastaminen lienee tuttua monelle ujolle ihmiselle.


Luumunkukkia
en päästä silmistäni
en öin en päivin
Miten, millä hetkellä?
kuihtuivat, varisivat

- Tsurayuki - 

Luumunkukat (joita tanka-runoissa esiintyy varsin usein kirsikankukkien lisäksi), saavat Tsurayukin pohdiskelemaan maailman ja elämisen olemusta. Vaikka kuinka vahtisi aikaa, se solahtaa ohi huomaamatta.


Mänty, varise
polulle neulasia,
niin että kukaan
ei voi tulla tietämään
asuuko kukaan siellä.

- Ikkyu -

Kun avaan ikkunan, asuntoni kasvaa.
Mänty (pinus), minunkin lempipuuni, on japanilaisessa mytologiassa ikuisen elämän symboli. Ikkyun runossa minua kiehtoo ajatus jälkien peittämisestä, piiloutumisesta. Suomalaisessa ja japanilaisessa sielussa taitaa olla jotain samaa, halua vetäytyä ajoittain yksinäisyyteen, omaan rauhaan - eikä se silti tarkoita, että tuntisi olevansa yksinäinen. Ja vaikka tuntisikin, ainakin puut ovat seurana.


Kaipuu on, rakas,
tuhanneksi pirstonut
tämän sydämen.
Mutta yksikään siru
ei ole mennyt hukkaan.

- Izumi Shikubu -

Shikubu sanoo sanottavansa suoraan. Maiseman sijasta katse kääntyy sisäänpäin.

Voisin jatkaa runojen siteeraamista, mutta se ei olisi reilua kääntäjää eikä kustantajaa kohtaan. Kirjaa Kevään kukat, syksyn kuu on saatavilla vaikkapa AdLibriksen kirjakaupasta. Vaikka tätä juttua varten selasinkin kokoelman läpi, en löytänyt sitä runoa, jota alunperin etsin. Kun asiaa tarkemmin ajattelen, etsimäni runo onkin haiku, eikä sitä siksi löydy tästä kokoelmasta. Löytänen sen muualta, kerron sitten teille. Piakkoin siis juttua myöskin haikuista, tankojen pikkuveljistä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ekaa kertaa lukemassa

Eilen olin ensimmäistä kertaa lukemassa ääneen oman kirjani runoja. Jännäähän se oli. Kourallinen runonystäviä kokoontui Berliinin Suomikeskukselle kuuntelemaan runoja ja musiikkia sekä kahvittelemaan ja laulamaan yhdessä. Seuraavassa pieni kuvakimara tilaisuudesta.



Kiitokset yhteistyöstä, Berliinin Suomi Keskus, kiitokset Satu ja Anni, kotiväki sekä kaikki innokkaat kuulijat!

Joutsenlaulua

Osaan harvoja runoja ulkoa, mutta jos jokin runo on minulle erityisen tärkeä, se alkaa useiden lukukertojen tuloksena soida päässä. Yksi sellainen on Otto Mannisen Joutsenlaulua, kokoelmasta Säkeitä I vuodelta 1905.

Ui merta ne unten päin utuista rantaa. Niit' aallot ne kantaa kuin kuultoa lunten.
Pois, pois yli aavain on polttava kaipuu. Mut vain se, ken vaipuu, se sävelet saa vain.
Mi helinä ikään yl' ulapan hiipi? - Vain uupunut siipi, vain mennyt ei mikään. 
Otto Manninen 1905


Mannisen kieli on kaunista, soinnikasta: hän hallitsee niin alku- kuin loppusoinnunkin. Runo toistaa - hyvin kauniilla tavalla - vanhan uskomuksen, jonka mukaan joutsen laulaa vain tehdessään kuolemaa. Sitten kun minun on aika lähteä tästä elämästä, toivoisin lähteväni joutsenen lailla, pehmeästi, laulaen, vedessä kelluen.

Mietin ja katselen Berliiniin talvehtimaan jääneitä joutsenia. Kuinka ne pärjäävät, jos joki jäätyy umpeen? Kaipaavatko ne jonnekin, ja jos niin minne? Sitäkin mietin, että minne mi…

Miten opiskella ruotsia opiskelematta ruotsia

Kuulutko sinäkin niihin, joille koulun ruotsin tuntien muisteleminen aiheuttaa ahdistusta? Minä saan näppylöitä prepositioista, enkä meinaa millään muistaa, ovatko sanat en vai ett. Kaiken lisäksi olen nähnyt painajaisia ruotsinopettajastani - vaikka minulla oli ruotsista kymppi.

Innostuin pari vuotta sitten pohjoismaisesta elokuvasta, luultavasti ja ihan rehellisesti siksi, että Ruotsissa ja Tanskassa on niin söpöjä näyttelijöitä. Mutta kun saksalaiset dubbaavat kaiken filmimateriaalin jonka saavat käsiinsä, niin en päässyt lainkaan kuulemaan, millaisilla äänillä puhuvat esimerkiksi Mikael Persbrandt, Ulrich Thomsen tai Iben Hjeile. Joo, Persbrandt puhuu Philip Moogin äänellä, ja täytyy myöntää, että hyvinhän Moog dubbaa. Mutta kun minä tahdon kuulla ehtaa aitoa skandinaavia. Niin oli pakko ruveta kertaamaan ruotsia. Hävettää myöntää, että vaikka minulla on papereissa virkamiesruotsin tutkinto, jouduin aloittamaan olla-verbin taivutuksesta.

Ilmoittauduin viime keväänä Neuköllnin kansa…