Siirry pääsisältöön

Kirjasuhdanne

Vein Suomessa käydessäni kaksi kirjaa kierrätykseen, tosin toinen niistä ei ollut minun kirjani, vaan äidin. Otin tilalle yhden, ja ostin lisäksi seitsemän. Ei tätä nyt varsinaisesti voi kutsua deklutteroinniksi. Puolustuksekseni on sanottava, että kirjat ovat sentään käytettyjä, ja että yksi kirjoista on osoitemuistio. Ikävä kyllä siinä ei ollut yhtään osoitetta valmiina: olisin ollut utelias tietämään ihan vieraittenkin ihmisten osoitteita.

Kannustava ruotsin opas
Perustelen kirjaostoksia myös sillä, että ne ovat minulle työ- ja opiskeluvälineitä. No, eivät romaanit ehkä, ellei joku satu tilaamaan minulta kirja-arvostelua, mitä sattuu perin harvoin. Tällä kertaa en löytänyt kiinnostavia sanakirjoja, mutta löysin sen sijaan Nykyruotsin preppauskirjan sekä valikoiman postmodernia tanskalaista runoutta, minkä aivan ehdottomasti tarvitsen opiskelumateriaaliksi, kun aloitan helmikuun lopulla tanskan kielen alkeiskurssin. :-)

Ruotsin preppauskirjassa muuten kuvaillaan sitä, miten huonosti suomalaiset ääntävät ruotsia. Opiskelijoiden kannustukseksi kerrotaan lisäksi, että riikin ruotsin intonaatio on niin vaikea, etteivät ulkomaalaiset voi oppia sitä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ekaa kertaa lukemassa

Eilen olin ensimmäistä kertaa lukemassa ääneen oman kirjani runoja. Jännäähän se oli. Kourallinen runonystäviä kokoontui Berliinin Suomikeskukselle kuuntelemaan runoja ja musiikkia sekä kahvittelemaan ja laulamaan yhdessä. Seuraavassa pieni kuvakimara tilaisuudesta.



Kiitokset yhteistyöstä, Berliinin Suomi Keskus, kiitokset Satu ja Anni, kotiväki sekä kaikki innokkaat kuulijat!

Joutsenlaulua

Osaan harvoja runoja ulkoa, mutta jos jokin runo on minulle erityisen tärkeä, se alkaa useiden lukukertojen tuloksena soida päässä. Yksi sellainen on Otto Mannisen Joutsenlaulua, kokoelmasta Säkeitä I vuodelta 1905.

Ui merta ne unten päin utuista rantaa. Niit' aallot ne kantaa kuin kuultoa lunten.
Pois, pois yli aavain on polttava kaipuu. Mut vain se, ken vaipuu, se sävelet saa vain.
Mi helinä ikään yl' ulapan hiipi? - Vain uupunut siipi, vain mennyt ei mikään. 
Otto Manninen 1905


Mannisen kieli on kaunista, soinnikasta: hän hallitsee niin alku- kuin loppusoinnunkin. Runo toistaa - hyvin kauniilla tavalla - vanhan uskomuksen, jonka mukaan joutsen laulaa vain tehdessään kuolemaa. Sitten kun minun on aika lähteä tästä elämästä, toivoisin lähteväni joutsenen lailla, pehmeästi, laulaen, vedessä kelluen.

Mietin ja katselen Berliiniin talvehtimaan jääneitä joutsenia. Kuinka ne pärjäävät, jos joki jäätyy umpeen? Kaipaavatko ne jonnekin, ja jos niin minne? Sitäkin mietin, että minne mi…

Miten opiskella ruotsia opiskelematta ruotsia

Kuulutko sinäkin niihin, joille koulun ruotsin tuntien muisteleminen aiheuttaa ahdistusta? Minä saan näppylöitä prepositioista, enkä meinaa millään muistaa, ovatko sanat en vai ett. Kaiken lisäksi olen nähnyt painajaisia ruotsinopettajastani - vaikka minulla oli ruotsista kymppi.

Innostuin pari vuotta sitten pohjoismaisesta elokuvasta, luultavasti ja ihan rehellisesti siksi, että Ruotsissa ja Tanskassa on niin söpöjä näyttelijöitä. Mutta kun saksalaiset dubbaavat kaiken filmimateriaalin jonka saavat käsiinsä, niin en päässyt lainkaan kuulemaan, millaisilla äänillä puhuvat esimerkiksi Mikael Persbrandt, Ulrich Thomsen tai Iben Hjeile. Joo, Persbrandt puhuu Philip Moogin äänellä, ja täytyy myöntää, että hyvinhän Moog dubbaa. Mutta kun minä tahdon kuulla ehtaa aitoa skandinaavia. Niin oli pakko ruveta kertaamaan ruotsia. Hävettää myöntää, että vaikka minulla on papereissa virkamiesruotsin tutkinto, jouduin aloittamaan olla-verbin taivutuksesta.

Ilmoittauduin viime keväänä Neuköllnin kansa…