Siirry pääsisältöön

Fakiiri pysyköön kaapissaan

En aivan varmasti muista, miten Romain Puértolasin romaani Fakiiri joka juuttui IKEA-kaappiin liittyy tämänvuotiseen lukulistaani, mahdollisesti ei mitenkään. Ostin sen Tikkurilan asemalta matkalukemiseksi. Valitsin sen nimen perusteella, sillä minusta on kerrassaan mainiota, että joku muukin kuin minä juuttuu kaappiin. Tosin toisin kuin minä, fakiiri ei näytä saavan kokemuksestaan suljetun paikan kammoa.

Ensimmäiset kaksikymmentä sivua kirja oli hulvattoman hauska, ja kääntäjä Taina Helkamo onnistui erinomaisesti suomentaessaan sanaleikkejä ja muita sutkauksia. Alun jälkeen aloin pohtia, onko kirja edelleenkin hulvattoman hauska vaiko sittenkin hulvattoman tekohauska. Kirjan puoliväliin mennessä oli kallistunut jälkimmäiselle kannalle.

Asetelma on mitä loistavin, siinä on kaikki veijaritarinan tai matkaromaanifarssin ainekset. Jo se on merkillepantavaa, että päähenkilö Ajatusatru vaivautuu matkustamaan Ranskaan asti vain voidakseen asioida Ikealla. Hän tietysti tapaa kauniin naisen ja joutuu kiperiin tilanteisiin. Minua naurattavat sellaiset seikat, että tyyppi piiloutuu kaappiin, joka nostetaan Englantiin matkalla olevaan rekkaan.

Sen sijaan minua ei naurata, että kirjailija kokee tarpeelliseksi toistaa oivalliset pikku sutkautuksensa kolmeenkin kertaan. Pitääkö hän minua tyhmänä? Paljon hauskempi vitsi on kaks mummoa meni mustikkaan, minun mielestä. Mitä pitemmälle kirja etenee, sitä ennalta arvattavammiksi tapahtumat käyvät. Hermostun lopullisesti sivulla 114 (Seven-pokkarilaitos vuodelta 2015): minkä ihmeen takia tämänkin kirjailijan on käytettävä kirja kirjassa -periaatetta? Olen huomannut, että se toimii vain harvoin (Kari Hotakaisen Ihmisen osassa se tosin toimii erinomaisesti).

Fakiiri istuu pimeässä lentokoneen ruumassa ja alkaa kirjoittaa kirjaa. Pimeässä. Hänen asuaan ja varustustaan on kuvattu useaan otteeseen, mutta kertaakaan ei ole mainittu, että hänellä olisi mukanaan muistilehtiö ja kynä. Sitä paitsi, jos hän kerran on kotoisin köyhästä intialaiskylästä ja ammatiltaan fakiiri, rohkenen epäillä, osaako hän edes kirjoittaa.

Anteeksi vain Romain Puértolas, mutta pidätän itselläni oikeuden lopettaa lukemisen sivulla 118. Elämä on liian lyhyt huonosti kirjoitettujen, tekohauskojen romaanien lukemiseen. Sitä paitsi kirjailija sekoittaa buddhalaisuuden ja hindulaisuuden keskenään. Aion toimittaa matkalukemiseni Helsinki-Vantaan lentokenttäkirjastoon, kanniskelkoon sitä välillä joku muu. Se, että minä en pidä kirjasta, ei tietenkään tarkoita, etteikö joku muu voisi pitää.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ekaa kertaa lukemassa

Eilen olin ensimmäistä kertaa lukemassa ääneen oman kirjani runoja. Jännäähän se oli. Kourallinen runonystäviä kokoontui Berliinin Suomikeskukselle kuuntelemaan runoja ja musiikkia sekä kahvittelemaan ja laulamaan yhdessä. Seuraavassa pieni kuvakimara tilaisuudesta.



Kiitokset yhteistyöstä, Berliinin Suomi Keskus, kiitokset Satu ja Anni, kotiväki sekä kaikki innokkaat kuulijat!

Joutsenlaulua

Osaan harvoja runoja ulkoa, mutta jos jokin runo on minulle erityisen tärkeä, se alkaa useiden lukukertojen tuloksena soida päässä. Yksi sellainen on Otto Mannisen Joutsenlaulua, kokoelmasta Säkeitä I vuodelta 1905.

Ui merta ne unten päin utuista rantaa. Niit' aallot ne kantaa kuin kuultoa lunten.
Pois, pois yli aavain on polttava kaipuu. Mut vain se, ken vaipuu, se sävelet saa vain.
Mi helinä ikään yl' ulapan hiipi? - Vain uupunut siipi, vain mennyt ei mikään. 
Otto Manninen 1905


Mannisen kieli on kaunista, soinnikasta: hän hallitsee niin alku- kuin loppusoinnunkin. Runo toistaa - hyvin kauniilla tavalla - vanhan uskomuksen, jonka mukaan joutsen laulaa vain tehdessään kuolemaa. Sitten kun minun on aika lähteä tästä elämästä, toivoisin lähteväni joutsenen lailla, pehmeästi, laulaen, vedessä kelluen.

Mietin ja katselen Berliiniin talvehtimaan jääneitä joutsenia. Kuinka ne pärjäävät, jos joki jäätyy umpeen? Kaipaavatko ne jonnekin, ja jos niin minne? Sitäkin mietin, että minne mi…

Miten opiskella ruotsia opiskelematta ruotsia

Kuulutko sinäkin niihin, joille koulun ruotsin tuntien muisteleminen aiheuttaa ahdistusta? Minä saan näppylöitä prepositioista, enkä meinaa millään muistaa, ovatko sanat en vai ett. Kaiken lisäksi olen nähnyt painajaisia ruotsinopettajastani - vaikka minulla oli ruotsista kymppi.

Innostuin pari vuotta sitten pohjoismaisesta elokuvasta, luultavasti ja ihan rehellisesti siksi, että Ruotsissa ja Tanskassa on niin söpöjä näyttelijöitä. Mutta kun saksalaiset dubbaavat kaiken filmimateriaalin jonka saavat käsiinsä, niin en päässyt lainkaan kuulemaan, millaisilla äänillä puhuvat esimerkiksi Mikael Persbrandt, Ulrich Thomsen tai Iben Hjeile. Joo, Persbrandt puhuu Philip Moogin äänellä, ja täytyy myöntää, että hyvinhän Moog dubbaa. Mutta kun minä tahdon kuulla ehtaa aitoa skandinaavia. Niin oli pakko ruveta kertaamaan ruotsia. Hävettää myöntää, että vaikka minulla on papereissa virkamiesruotsin tutkinto, jouduin aloittamaan olla-verbin taivutuksesta.

Ilmoittauduin viime keväänä Neuköllnin kansa…