Viikon mietelause

"Timantti on hiilen pala, joka on kestänyt paineen."

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Joulutoivotuksia

Hyvää joulua haluan toivottaa kaikille lukijoille! Lähden viikoksi offline-tilaan, palataan asiaan uuden vuoden aattona. Lukemisiin!

Riikka J.


 Kuvassa ukrainalainen joulupallo, 
jonka sisään voi piilottaa vaikka 
runon.

maanantai 21. joulukuuta 2015

Vesimiehen tähtimerkki



Toisinaan kuva innottaa kirjoittamaan. Pinterestistä voi etsiä kuvia ja kuvauksia omasta horoskooppimerkistä. Parhaassa tapauksessa niistä voi löytää murusen itseään, jotakin, mistä haluaa kirjoittaa.

Aquarius

Sataa tähtiä
mekoksi lanteilleni,
päivisin
ne käpertyvät hiljaisuuksiinsa

Eivät ne putoa,
                             kolahda maahan;
ne vain ovat, existerar
syttyvät illalla ympärilleni
vaatteeksi, sivelemään
kuin silkki
alastonta ruumistani


(C) Riikka Johanna Uhlig 2015

Keskustelua esiäidin kanssa

Seuraavat runoni ilmestyivät Elämäntarina-lehdessä 1/2011, jonka kannessa on vauhdikas kuva iloisesti hiihtävästä tytöstä. Minä en hiihtämisestä perusta, sauvon mieluummin runon latuja. Tyyli on jonkin verran muuttunut, mutta ajattelin, että nämä runot voisivat kiinnostaa lukijoita. Näin joulun aikaan tulee usein muisteltua menneitäkin sukupolvia, niitäkin, joita emme edes tunteneet.


Tamminen arkku
laskettu kauan sitten
kahvit kultareunaisissa kupeissa
jäähtyneet
mistä etsin sinua,
     esiäiti, nyt?
tiedätkö niiden vanhojen naisten tuoksun
jotka aamuvarhaisella
                         leipovat ohrarieskaa

***

Vain yksi kadonnut kuva
     sinun hiuksesi tummat
eivätkö vakaat silmäsi voisi kertoa minulle
miten pyykki pestään paita kudotaan
kätesi varmasti karheat
rieskataikinasta
ja miten nyt
niin sulokkaat ihot
naisilla

***

Olisitko sinä maksanut
vuoden palkkaasi terapeuteille,
Maria
ehkä olisit istunut
puiselle penkille
ruskea maali lohkeillut
käteesi ruusukuvioisen kupin
ryypännyt kahvia,
antanut
olla


(C) Riikka Johanna Uhlig 2011

torstai 17. joulukuuta 2015

Kirja kirjassa

Olen myynyt vanhoja kirjojani kirjan tai pari kerrallaan, mutta myös ostanut uusia tai päätynyt vaihtokauppoihin. Sillä tavalla täyteen kirjahyllyyn ei ikävä kyllä tule lisää tilaa. Aloitin hyvissä ajoin ennen joulua declutter-projektin, josta kirjoitan Täti Vihreän blogissa. Tänään kasasin reppuuni kirjoja, jotka eivät sanottavammin kiinnosta minua tai joista minulla on kaksoiskappaleet. Ajoin lautalla Dahme-joen yli Wendeschlossiin, jossa on lähin kirjojen kierrätyspiste. Tarkoitukseni oli jättää kaikki kuusi kirjaa suuren Kirjan sisään, mutta hyllyt olivat niin täynnä, että minun oli otettava kolme kirjaa pois, ennen kuin omani mahtuivat sinne. Mielestäni reissu oli kuitenkin onnistunut: 6:3 on varsin hyvä vaihtosuhde, jopa declutter-hengessä.

Foto: Riikka Uhlig 2015
Kirjojen Maatuska, Berliini-Wendenschloss


Valitsin Kirjan sisälmyksistä Hemingwayn Der alte Mann und das Meer (Vanhus ja meri), vaikka en erityisemmin pidä haista enkä suurista kaloista. Kirja on kuitenkin houkuttelevan ohut - uskoisin jaksavani lukea sen saksaksi. Sitä paitsi Hemingwayn klassikot kuuluvat jokaisen kirjallisuusharrastajan hyllyyn. Otin mukaani myös Jules Vernen Maailmanympäri 80 päivässä saksankielisen laitoksen. Ajattelin, että mieheni voisi lukea sen pojallemme iltasaduksi. Kolmas kirja, johon tartuin, on nimeltään Lexikon der Völker und Kulturen vuodelta 1972. Siinä esitellään sanoin ja kuvin, millaisia ihmisiä maapallolla asuu. Minulla on taipumus keräillä sanakirjoja. Osin se johtuu kääntäjän työstäni, mutta osin ihan vain siitä, että lueskelen niitä mielelläni. Aiemmilta kirjankierrätysretkiltä mukaani on tarttunut vanha saksalainen lääketieteen sanasto, Jokamiehen sivistyssanasto sekä Konsertissa kävijän opas. Kaikkia on tullut selailtua.

lauantai 12. joulukuuta 2015

Joulukuun runo



Joulukuun runo on lasten talviruno muutaman vuoden takaa, kirjoitettu Suomi-koulun lorupussiin. 


Askelet

Lumi astuu hiljalleen
maahan illan siniseen.

Silkkiharson levittää
ylle jäisten kukkien,
vielä hetken hengähtää
luona hiirten, lukkien.
Uneen kaikki tuudittaa.
Katsokaa, nyt hehkuu maa!

Lumi astuu hiljalleen
maahan illan siniseen.

Joululahjaidea

No mikähän se voisi olla? Lainaan Mika Waltaria:

Ilman kirjaa eipä, eipä
maistu kinkku eikä leipä.
Ilman kirjaa ilon tilalla
olis itku - joulu pilalla.
Siks on paras pitää hoppua,
ettei kirjat ehdi loppua.


Vuodelta 1936. Nyky-Euroopassa kirjat tuskin pääsevät loppumaan.

torstai 10. joulukuuta 2015

Yhä soittaa Peter Pan - unelmista ja havaitsemisesta

Olen viehättynyt joistakuista P. Mustapään runoista. Eräs suosikkejani on Yhä soittaa Peter Pan. Sen viesti on - ainakin minulle - ettei unelmistaan kannata luopua, vaikka ovella odottaisi uhka, tässä tapauksessa jättiläinen nimeltä Humbaba. Kannattaa elää tänään täysillä, vaikka huomenna saattaa kuollakin. Ja senkin minä runosta luen, että omaa luovaa työtään kannattaa tehdä, vaikkei olisi yleisöäkään. Ehkä joku joskus sittenkin kuulee, näkee, tuntee.

Pidän erityisesti runon ensimmäisistä säkeistä. Sanoma on aika hurja, mutta sopii ah niin hyvin juuri tähän päivään, tähän aikaan, tähän maailmaan.

Yhä soittaa Peter Pan.
Mutta kukaan ei ympärillä
kuule nuottiakaan,
sillä korvamme ovat ummessa,
ja joku on korvaton,
ja joku on päättä ja kaulattakin,
joten kuulomme kehno on.

- -

Koti-ikävän tullen Peter Pan lentää kotinsa ikkunalle katsomaan, miten vanhemmat ja sisarukset voivat. Hän soittaa pilliään, mutta kukaan ei kuule. On nimittäin niin, että jos ei kuuntele, ei kuule. Maailmassa olisi niin paljon kuulemista ja kuuntelemista - enkä tarkoita pelkästään pakolaisten hätää. Tärkeää kuulemista löytyy vaikkapa metsästä. Mutta jos vain hiihtää vauhdikkaasti ohi tai viuhtoo kävelysauvoillaan, ei kuule kuin oman hengityksensä, sydämensä lyönnit ja pulssimittarin piipityksen. Minusta se on väärä lähestymistapa metsään. Siellä kannattaa pysähdellä ja liikkua varoen. Voi löytää aarteita. Aarteita, niin kuin lapset niitä löytävät.

Sama pätee myös kirjastoon. Jos kirjastossa käy vain "äkkiä palauttamassa", suurin osa kirjastosta menee hukkaan. Siellä kuuluu istua ja selailla. Ja haistella! Minun poikani kertoo pitävänsä erityisesti tuoreen painomusteen hajusta. Minä taas haistelen mieluummin vanhoja, makulatuuripaperille painettuja kirjoja - niissä on jokin sanoin kuvaamaton taika. Kastuneista kirjoista en pidä. Niistä tulee mieleen ala-asteen kirjaston oikeassa alanurkassa sijainnut Pukke Punamuurahainen, iso, vanha kirja, jota kukaan ei koskaan lainannut, mutta sen sijaan kaikki kävivät haistelemassa, miten pahalta se haisi. Olen siitä asti inhonnut Pukke Punamuurahaista. Sen sijaan kunnan kirjaston Peter Pan, jossa oli viininpunaiset kannet, tuoksui varsin hyvältä: ei aivan tuoreelta, muttei vanhaltakaan. Ihan vaan kirjalta.

P. Mustapää päättää runonsa seuraavasti:

- Hyvä on, sanoi Peter, ja soitti (ja
se tässä muistakaa,
että jättiläinen Humbaba
ovella odottaa):
miten ruoho loistaa
ja kaisla soi
ja survovat itikat.

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Runometsä myös facebookissa

Runometsä löytyy nyt myös facebookista. 
Melkein samannimisiä sivuja on useampia, 

joten bongaa leijona!


Kuva: Tino tai Matti Uhlig 2014
Leijona Serengeti-puistossa Ala-Saksissa

Kaverille itsenäisyyspäivänä




Marssi, marssi ylpeänä

rinnuksissa huurtuvat napit, jääsormet

kompastuvat sävelten portaaseen,

eivät isoisämme herää henkiin

vaikka oppisimme

ostinaton jokaisen sävelen.



Huomaatko tuulenvireen ikkunalla

huurteisten oluiden flageoletit?



Ammun paremmin jousella kuin kiväärillä.

Kerran ammuin

huilulla

poskeesi pähkinän.

Merkiksi.

Ettet kantaisi lippua,

etkä näkisi verta.



Kuulisit vain kuinka tuuli,

kuinka huurre,

sanomattomat sanat.

Kuinka ikkunalla kilahtelee

jäinen huilusävelsarja.



(C) Riikka Johanna Uhlig 2015