Viikon mietelause

"Mikä ei tapa, siitä kirjoitetaan runo." - RU -

lauantai 10. lokakuuta 2015

Kirjallisuudesta, päivää!

Tänään vietetään Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivää. Kiven merkitystä suomalaisessa - suomenkielisessä - kirjallisuudessa en voi kiistää, ja voisin tänään siteerata vaikkapa runoa Sydämeni laulu, joka on kieltämättä varsin puhutteleva. Voisin esimerkiksi tarkastella, millaisen tunnelman sen kielessä esiintyvät takavokaalit luovat lukijassa tai kuulijassa. Aiheesta lienee kuitenkin kirjoitettu jo riittävästi, joten pitäydyn yhden mielirunoilijoistani, Uuno Kailaan, tuotannossa. Jos joku suomalaisista runoilijoista on minulle eräänlainen kirjallinen sielun veli, niin nimenomaan Kailas, niin synkiltä kuin hänen runonsa usein kuulostavatkin. Seuraavassa tekstissä on kuitenkin taas valoa.

Syysaamu

Katselen aamuun kalpeaan.
Vanha tarhuri siellä
kulkee puiston tiellä
viikate olallaan.

Muistan erästä vainajaa.
Muistan erään runon.
Hyvä on olla, kun on
lähellä kuolemaa.

Ketä on aurinko polttanut,
sade ja tuuli nuollut,
mielellään on kuollut.
- Etkö rukoillut

sinäkin, sieluni, uupuen:
Tarhuri, tule ja niitä!
- Siitä on kauan, siitä.
Tänään hymyilen.


- Uuno Kailas, kokoelmasta Uni ja kuolema -

Tässäkin runossa esiintyy paljon takavokaaleja. Ne luovat pehmeän tunnelman niihinkin kohtiin, joissa puhutaan kuolemasta. Jo sanat kuolema ja kuollut ovat takavokaalisia, hyvin rauhallisia ja lempeitä sanoja (toisin kuin vaikka syntymä, joka viimeistäänkin ä:n vaikutuksesta kuulostaa äkilliselta, hurjaltakin. Rääkäisyltä.). Ehkä suomen kieli on luotu kuvaamaan kuolemaa pehmeästi, pelkäämättä.

Kailaan riimittelyyn kannattaa kiinnittää huomiota. Mielenkiintoinen seikka on esimerkiksi yhdistää yhden sanan riimi yhtä pitkään, kahdesta sanasta muodostuvaan: runon - kun on. Eräässä toisessa runossaan Kailas käyttää riimiparia metsä - et sä, joka itse asiassa toimii vielä paremmin. Äännettäessä kun on riimin keskelle tulee pysähdys.

Sekä soinnillisuuden että kielikuvien puolesta pidän eniten kolmannesta säkeistöstä. Nuollut - kuollut kuulostaa kauniilta ja rumalta yhtä aikaa, melkein jopa vähän rivolta. Siihen sointuu kauniisti puoliriimi rukoillut. Sade ja tuuli ovat nuolleet ihoa, joka kipristelee jo auringonpolttamien jäljiltä: sellaiselta elämä usein tuntuu, kipristelevältä. Toisaalta sade ja tuuli voivat myös viilentää ja rauhoittaa.

Tässä runossa viikatemies hiippailee taustalla, eikä ole läsnä yhtä vahvasti, kuin monissa muissa Kailaan runoissa. Minulle tulee lukiessani helpottunut olo: edes runon minä ei ole vielä tullut tiensä päähän, miksi siis minäkään olisin. Loppu on kaunis ja valoisa; minä kertoo kuoleman ajatusten kuuluvan menneeseen ja toteaa lopuksi suoraan ja yksinkertaisesti: tänään hymyilen.

Hyvää tätä päivää lukijoille ja lukemattomille! Muistakaa hymyillä kaiken kirpeyden keskellä!

R.J.U.

PS. Uuno Kailaan teoksia voi ladata lukulaitteelle ilmaiseksi Elisakirjasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti