Siirry pääsisältöön

Voiko elokuva olla runoa

Ajattelin kirjoittaa siitä, voiko elokuva olla runoa, mutta en oikeastaan voi. Aiempana viihde-elokuvien ystävänä aloin seurata muutamien näyttelijöiden työtä, ja huomasin ilokseni, että jotkut sellaisetkin näyttelijät, jotka tekevät elokuvaa suurille katsojajoukoille ja saavat siitä rahaa, käyttävät rahaansa ja aikaansa myös taide-elokuvan, teatterin ja muun taiteen tekemiseen. Aikomaani esseemäistä pohdiskelua en kuitenkaan voi kirjoittaa, ainakaan vielä. Katsoin kahdesti Nun, ja se jätti minut sanattomaksi. Elokuvan herättämien tuntemusten seurauksena kirjoitin runon. Se ei ehkä ole vielä valmis. Keskeneräistä ei pitäisi julkaista, mutta elämä on keskeneräistä ja runo kertoo elämästä. Saattaa olla, että muutan sitä myöhemmin. Saattaa olla, että palaan vielä aiheeseen, voiko elokuva olla runoa. Nyt voin vain todeta, että voi se. Nu on. Seuraava runo ei kerro Nusta.



M&M

He suutelivat
he lupasivat
he lupasivat tatuoida
toisiinsa toistensa merkit

He suutelivat
he lupasivat etteivät koskaan enää
                             mutta rakkaus ei luovuttanut

kohtaamisia ihmisen jatkumolla

He suutelivat ja lupasivat
etteivät enää suutelisi toisiaan
he olivat tunteneet liian syvää rakkautta
vierasta, viiltävää halua

takoivat polttomerkiksi
toinen toisensa ruumiiseen
lupauksen: he eivät
enää koskaan



 (C) Riikka Johanna Uhlig 2015

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ekaa kertaa lukemassa

Eilen olin ensimmäistä kertaa lukemassa ääneen oman kirjani runoja. Jännäähän se oli. Kourallinen runonystäviä kokoontui Berliinin Suomikeskukselle kuuntelemaan runoja ja musiikkia sekä kahvittelemaan ja laulamaan yhdessä. Seuraavassa pieni kuvakimara tilaisuudesta.



Kiitokset yhteistyöstä, Berliinin Suomi Keskus, kiitokset Satu ja Anni, kotiväki sekä kaikki innokkaat kuulijat!

Joutsenlaulua

Osaan harvoja runoja ulkoa, mutta jos jokin runo on minulle erityisen tärkeä, se alkaa useiden lukukertojen tuloksena soida päässä. Yksi sellainen on Otto Mannisen Joutsenlaulua, kokoelmasta Säkeitä I vuodelta 1905.

Ui merta ne unten päin utuista rantaa. Niit' aallot ne kantaa kuin kuultoa lunten.
Pois, pois yli aavain on polttava kaipuu. Mut vain se, ken vaipuu, se sävelet saa vain.
Mi helinä ikään yl' ulapan hiipi? - Vain uupunut siipi, vain mennyt ei mikään. 
Otto Manninen 1905


Mannisen kieli on kaunista, soinnikasta: hän hallitsee niin alku- kuin loppusoinnunkin. Runo toistaa - hyvin kauniilla tavalla - vanhan uskomuksen, jonka mukaan joutsen laulaa vain tehdessään kuolemaa. Sitten kun minun on aika lähteä tästä elämästä, toivoisin lähteväni joutsenen lailla, pehmeästi, laulaen, vedessä kelluen.

Mietin ja katselen Berliiniin talvehtimaan jääneitä joutsenia. Kuinka ne pärjäävät, jos joki jäätyy umpeen? Kaipaavatko ne jonnekin, ja jos niin minne? Sitäkin mietin, että minne mi…

Miten opiskella ruotsia opiskelematta ruotsia

Kuulutko sinäkin niihin, joille koulun ruotsin tuntien muisteleminen aiheuttaa ahdistusta? Minä saan näppylöitä prepositioista, enkä meinaa millään muistaa, ovatko sanat en vai ett. Kaiken lisäksi olen nähnyt painajaisia ruotsinopettajastani - vaikka minulla oli ruotsista kymppi.

Innostuin pari vuotta sitten pohjoismaisesta elokuvasta, luultavasti ja ihan rehellisesti siksi, että Ruotsissa ja Tanskassa on niin söpöjä näyttelijöitä. Mutta kun saksalaiset dubbaavat kaiken filmimateriaalin jonka saavat käsiinsä, niin en päässyt lainkaan kuulemaan, millaisilla äänillä puhuvat esimerkiksi Mikael Persbrandt, Ulrich Thomsen tai Iben Hjeile. Joo, Persbrandt puhuu Philip Moogin äänellä, ja täytyy myöntää, että hyvinhän Moog dubbaa. Mutta kun minä tahdon kuulla ehtaa aitoa skandinaavia. Niin oli pakko ruveta kertaamaan ruotsia. Hävettää myöntää, että vaikka minulla on papereissa virkamiesruotsin tutkinto, jouduin aloittamaan olla-verbin taivutuksesta.

Ilmoittauduin viime keväänä Neuköllnin kansa…