Siirry pääsisältöön

Paista vaan!

Tänään minua ei oikeastaan kirjoituta yhtään - Berliinissä on ollut niin kuma, että sanatkin tuntuvat sulaneen imeläksi velliksi. Kalenterin mukaan Suomessa kuitenkin vietetään tänään Eino Leinon päivää. Se on vain kerran vuodessa, ja minäkin vietän sitä. Vaikkei Eino Leino olekaan ykkössuosikkini runoilijana, hän oli sitä, kun olin nuori, ja edelleenkin hän mahtuu Top 10 -listalle, sinne jonnekin Tuomas Anhavan, Tomi Kontion ja Uuno Kailaan jälkeen.

Runossa Hymyilevä apollo on säkeistö, joka tulee mieleeni yhä uudelleen, varsinkin, jos kuulen jostain ihmisten välisestä konfliktista tai joudun itse osalliseksi sellaiseen.

Ei paha ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
Paljon hyvää on rinnassa jokaisen,
vaikk' ei aina esille loista.
Kas, hymy jo puoli on hyvettä
ja itkeä ei voi ilkeä; - -



Minun suosikkini Leinon runoista on Rauha. Julkaisen sen tässä kokonaan, tekijänoikeudet lienevät jo vanhentuneet. Kun seuraavan kerran menette metsään, koettakaapa kuunnella, miten muratti kasvaa. Kuuletteko raksahduksia?

Mitä on nää tuoksut mun ympärilläin?
Mitä on tämä hiljaisuus?
Mitä tietävi rauha mun sydämessäin,
tää suuri ja outo ja uus? 


Minä kuulen, kuink' kukkaset kasvavat
ja metsässä puhuvat puut.
Minä luulen, nyt kypsyvät unelmat
ja toivot ja tou'ot muut.


Kaikk' on niin hiljaa mun ympärilläin,
kaikk' on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin
ja tuoksuvat rauhaa syvää.



Lopuksi haluan vielä esitellä runon, joka ei ole yhtä tunnettu kuin edelliset. Auringon opetus ei ehkä ole runona Leinon parhaita, mutta elämän ohjenuoraksi siitä kyllä on. Kun ihmisen sisimmässä on auringonpaiste, se näkyy silmistä, kuuluu äänestä.

Opeta minulle, aurinko,
mik' on laulajan oikea onni.


"Tee kuin minä, paista vaan,
laulajan onni on antaa."

Pilvet päiväni peittivät.
Kuinka siis kummalla annan?

"Tee kuin minä, paista vaan,
väistyvi muistinkin häivä."

Hanki kattavi kaiken maan.
Turhaan uurran ja puurran.

Entä jos kansa mun kiroaa?
enkö ma kiroa vastaan?

"Tee kuin minä, paista vaan,
syttyvi sydänkin kylmin."



Hyvää Eino Leinon päivää ja runon ja suven päivää!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ekaa kertaa lukemassa

Eilen olin ensimmäistä kertaa lukemassa ääneen oman kirjani runoja. Jännäähän se oli. Kourallinen runonystäviä kokoontui Berliinin Suomikeskukselle kuuntelemaan runoja ja musiikkia sekä kahvittelemaan ja laulamaan yhdessä. Seuraavassa pieni kuvakimara tilaisuudesta.



Kiitokset yhteistyöstä, Berliinin Suomi Keskus, kiitokset Satu ja Anni, kotiväki sekä kaikki innokkaat kuulijat!

Joutsenlaulua

Osaan harvoja runoja ulkoa, mutta jos jokin runo on minulle erityisen tärkeä, se alkaa useiden lukukertojen tuloksena soida päässä. Yksi sellainen on Otto Mannisen Joutsenlaulua, kokoelmasta Säkeitä I vuodelta 1905.

Ui merta ne unten päin utuista rantaa. Niit' aallot ne kantaa kuin kuultoa lunten.
Pois, pois yli aavain on polttava kaipuu. Mut vain se, ken vaipuu, se sävelet saa vain.
Mi helinä ikään yl' ulapan hiipi? - Vain uupunut siipi, vain mennyt ei mikään. 
Otto Manninen 1905


Mannisen kieli on kaunista, soinnikasta: hän hallitsee niin alku- kuin loppusoinnunkin. Runo toistaa - hyvin kauniilla tavalla - vanhan uskomuksen, jonka mukaan joutsen laulaa vain tehdessään kuolemaa. Sitten kun minun on aika lähteä tästä elämästä, toivoisin lähteväni joutsenen lailla, pehmeästi, laulaen, vedessä kelluen.

Mietin ja katselen Berliiniin talvehtimaan jääneitä joutsenia. Kuinka ne pärjäävät, jos joki jäätyy umpeen? Kaipaavatko ne jonnekin, ja jos niin minne? Sitäkin mietin, että minne mi…

Miten opiskella ruotsia opiskelematta ruotsia

Kuulutko sinäkin niihin, joille koulun ruotsin tuntien muisteleminen aiheuttaa ahdistusta? Minä saan näppylöitä prepositioista, enkä meinaa millään muistaa, ovatko sanat en vai ett. Kaiken lisäksi olen nähnyt painajaisia ruotsinopettajastani - vaikka minulla oli ruotsista kymppi.

Innostuin pari vuotta sitten pohjoismaisesta elokuvasta, luultavasti ja ihan rehellisesti siksi, että Ruotsissa ja Tanskassa on niin söpöjä näyttelijöitä. Mutta kun saksalaiset dubbaavat kaiken filmimateriaalin jonka saavat käsiinsä, niin en päässyt lainkaan kuulemaan, millaisilla äänillä puhuvat esimerkiksi Mikael Persbrandt, Ulrich Thomsen tai Iben Hjeile. Joo, Persbrandt puhuu Philip Moogin äänellä, ja täytyy myöntää, että hyvinhän Moog dubbaa. Mutta kun minä tahdon kuulla ehtaa aitoa skandinaavia. Niin oli pakko ruveta kertaamaan ruotsia. Hävettää myöntää, että vaikka minulla on papereissa virkamiesruotsin tutkinto, jouduin aloittamaan olla-verbin taivutuksesta.

Ilmoittauduin viime keväänä Neuköllnin kansa…