Siirry pääsisältöön

Runohavinaa

Tänään haluan esitellä teille nuoren runoilijalahjakkuuden, jonka tekstit havisuttavat Runometsän puita tavallista enemmän. Tapasin Ansgar Riedißerin Frankfurtin kirjamessuilla, jossa hän luki runojaan radiokanava Deutschlandfunkin lavalla. Kerrassaan sympaattinen esiintyjä! Vasta 15-vuotias nuori mies on jo ehtinyt voittaa useampia kirjoituskilpailuja ja saanut kutsuja kirjamessuille. Ansgar lähetti minulle muutaman runon, ja suomensin kokeeksi yhden.

Runossa paluu oraakkelin luota (rückfahrt vom orakel) minulle aiheutti päänvaivaa ilmaisu "verdichtetes blätterrauschen", joka toki tarkoittaa tiivistynyttä lehtien havinaa - mutta voisi olla myös runoiltua lehtien havinaa. Runohavinaa. Päätin pitäytyä ensimmäisessä merkityksessä, sillä se on sanan "verdichtet" perusmerkitys ja sopii runon muuhun sisältöön: puiden alla ollaan, eikä kirjastossa. Silti minua kiehtoo ajatus, että runon läsnäolon voi kokea vahvasti luonnossa - tai vaikkapa moottoritien taukopaikalla.



paluu oraakkelin luota

taukopaikka kaukana tiestä
matalat puut jotka kantavat
yöhön litteät kruununsa
haalistuneet latvukset

paukahdus kun lyöt auton oven kiinni
on tiivistynyttä lehtien havinaa
seuraa minuuttien hiljaisuus

ja me istumme penkeillämme kaukana tiestä
jolla on tullut yö, tullut runkojen väliin
ja sinä sanot

jäädään tähän kunnes
olemme kotona

(c) Ansgar Riedißer

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ekaa kertaa lukemassa

Eilen olin ensimmäistä kertaa lukemassa ääneen oman kirjani runoja. Jännäähän se oli. Kourallinen runonystäviä kokoontui Berliinin Suomikeskukselle kuuntelemaan runoja ja musiikkia sekä kahvittelemaan ja laulamaan yhdessä. Seuraavassa pieni kuvakimara tilaisuudesta.



Kiitokset yhteistyöstä, Berliinin Suomi Keskus, kiitokset Satu ja Anni, kotiväki sekä kaikki innokkaat kuulijat!

Joutsenlaulua

Osaan harvoja runoja ulkoa, mutta jos jokin runo on minulle erityisen tärkeä, se alkaa useiden lukukertojen tuloksena soida päässä. Yksi sellainen on Otto Mannisen Joutsenlaulua, kokoelmasta Säkeitä I vuodelta 1905.

Ui merta ne unten päin utuista rantaa. Niit' aallot ne kantaa kuin kuultoa lunten.
Pois, pois yli aavain on polttava kaipuu. Mut vain se, ken vaipuu, se sävelet saa vain.
Mi helinä ikään yl' ulapan hiipi? - Vain uupunut siipi, vain mennyt ei mikään. 
Otto Manninen 1905


Mannisen kieli on kaunista, soinnikasta: hän hallitsee niin alku- kuin loppusoinnunkin. Runo toistaa - hyvin kauniilla tavalla - vanhan uskomuksen, jonka mukaan joutsen laulaa vain tehdessään kuolemaa. Sitten kun minun on aika lähteä tästä elämästä, toivoisin lähteväni joutsenen lailla, pehmeästi, laulaen, vedessä kelluen.

Mietin ja katselen Berliiniin talvehtimaan jääneitä joutsenia. Kuinka ne pärjäävät, jos joki jäätyy umpeen? Kaipaavatko ne jonnekin, ja jos niin minne? Sitäkin mietin, että minne mi…

Miten opiskella ruotsia opiskelematta ruotsia

Kuulutko sinäkin niihin, joille koulun ruotsin tuntien muisteleminen aiheuttaa ahdistusta? Minä saan näppylöitä prepositioista, enkä meinaa millään muistaa, ovatko sanat en vai ett. Kaiken lisäksi olen nähnyt painajaisia ruotsinopettajastani - vaikka minulla oli ruotsista kymppi.

Innostuin pari vuotta sitten pohjoismaisesta elokuvasta, luultavasti ja ihan rehellisesti siksi, että Ruotsissa ja Tanskassa on niin söpöjä näyttelijöitä. Mutta kun saksalaiset dubbaavat kaiken filmimateriaalin jonka saavat käsiinsä, niin en päässyt lainkaan kuulemaan, millaisilla äänillä puhuvat esimerkiksi Mikael Persbrandt, Ulrich Thomsen tai Iben Hjeile. Joo, Persbrandt puhuu Philip Moogin äänellä, ja täytyy myöntää, että hyvinhän Moog dubbaa. Mutta kun minä tahdon kuulla ehtaa aitoa skandinaavia. Niin oli pakko ruveta kertaamaan ruotsia. Hävettää myöntää, että vaikka minulla on papereissa virkamiesruotsin tutkinto, jouduin aloittamaan olla-verbin taivutuksesta.

Ilmoittauduin viime keväänä Neuköllnin kansa…