Viikon mietelause

"Ei tule elo etsimättä, kala jalan kastamatta." - Suomalainen sananlasku -

perjantai 5. joulukuuta 2014

Kaktus

Repun hihnat ovat hiertäneet
hartiani kyyryyn.
Ei ollut reissumiehellä aikaa kertoa
mitä oli pakannut -
minulla on.
Ensin kaadan kupillisen.

Kiire. Kiri kiri! Maaliin
pitää juosta vaikka nappikenkä aukesi.
Maaliviiva on kangastus,
kuva facessa:
kuka leipoo hienoimmat piparit.
Älykkyyden mittelö
että huomaako mikä oli vitsi
ja mikä uutinen.
Ja ne naamat.
Tuollekaan en ole soittanut
moneen vuoteen.
Ei tosin sekään
ole soittanut minulle.

Saksalaisten joulukortteihin
pitää kirjoittaa muutakin
kuin wünscht se ja se.
Ajattelen runoa.

Syyllisyys.
Miksi minä olin pahoittanut
muiden mielen?
Vai olinko?
Ehkä he olivatkin itse pistäneet
sormensa kaktukseen.
Siihen jonka tapoin kastelemalla.

Lapseni on perinyt vihreät peukalot -
melkein tapoin hänet
kyynelilläni.
Vauvana hän huusi paljon.
Sitten hän otti kasvoni käsiinsä
ja kasteli sopivasti.
Kukin.

Putosin luistinradalle
ja täräytin pääni.
Siitä asti olen päästänyt ihmiset
viiltämään ihoani,
repimään sisälmykseni.
Pää kai turposi.
Dydyy ja lumikukkien leikki
jäivät lastenhuoneen komeroon.
Siihen joka purettiin.

Jossain soi piano,
vaaleanpunaiset jalat
tanssivat balettia.
Repussa on piilotasku
eväitä varten.

Valo
kun talvipäivä seisahtaa
sielussani, katsomaan.
Tunnetko sinäkin sen?
Valon.

Kun kaktus puhkeaa kukkaan.

(c) Riikka Johanna Uhlig

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti