Viikon mietelause

"Timantti on hiilen pala, joka on kestänyt paineen."

torstai 11. joulukuuta 2014

Näissä valoissa



Näissä valoissa, liian kirkkaissa,
rakkauden teho-osastolla,
näkyvät arvet uurteet poimut
rumat lamaantuneet raajat.

Näissä valoissa, tällä osastolla,
parsitaan mitä parsittava on,
sanottuja ja tehtyjä, muistettuja.

Näissä valoissa, näkevissä,
neulotaan yhteen
kahden hengen up-cycling-viittaa. 



(c) Riikka Johanna Uhlig

perjantai 5. joulukuuta 2014

Kaktus

Repun hihnat ovat hiertäneet
hartiani kyyryyn.
Ei ollut reissumiehellä aikaa kertoa
mitä oli pakannut -
minulla on.
Ensin kaadan kupillisen.

Kiire. Kiri kiri! Maaliin
pitää juosta vaikka nappikenkä aukesi.
Maaliviiva on kangastus,
kuva facessa:
kuka leipoo hienoimmat piparit.
Älykkyyden mittelö
että huomaako mikä oli vitsi
ja mikä uutinen.
Ja ne naamat.
Tuollekaan en ole soittanut
moneen vuoteen.
Ei tosin sekään
ole soittanut minulle.

Saksalaisten joulukortteihin
pitää kirjoittaa muutakin
kuin wünscht se ja se.
Ajattelen runoa.

Syyllisyys.
Miksi minä olin pahoittanut
muiden mielen?
Vai olinko?
Ehkä he olivatkin itse pistäneet
sormensa kaktukseen.
Siihen jonka tapoin kastelemalla.

Lapseni on perinyt vihreät peukalot -
melkein tapoin hänet
kyynelilläni.
Vauvana hän huusi paljon.
Sitten hän otti kasvoni käsiinsä
ja kasteli sopivasti.
Kukin.

Putosin luistinradalle
ja täräytin pääni.
Siitä asti olen päästänyt ihmiset
viiltämään ihoani,
repimään sisälmykseni.
Pää kai turposi.
Dydyy ja lumikukkien leikki
jäivät lastenhuoneen komeroon.
Siihen joka purettiin.

Jossain soi piano,
vaaleanpunaiset jalat
tanssivat balettia.
Repussa on piilotasku
eväitä varten.

Valo
kun talvipäivä seisahtaa
sielussani, katsomaan.
Tunnetko sinäkin sen?
Valon.

Kun kaktus puhkeaa kukkaan.

(c) Riikka Johanna Uhlig

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Runohavinaa

Tänään haluan esitellä teille nuoren runoilijalahjakkuuden, jonka tekstit havisuttavat Runometsän puita tavallista enemmän. Tapasin Ansgar Riedißerin Frankfurtin kirjamessuilla, jossa hän luki runojaan radiokanava Deutschlandfunkin lavalla. Kerrassaan sympaattinen esiintyjä! Vasta 15-vuotias nuori mies on jo ehtinyt voittaa useampia kirjoituskilpailuja ja saanut kutsuja kirjamessuille. Ansgar lähetti minulle muutaman runon, ja suomensin kokeeksi yhden.

Runossa paluu oraakkelin luota (rückfahrt vom orakel) minulle aiheutti päänvaivaa ilmaisu "verdichtetes blätterrauschen", joka toki tarkoittaa tiivistynyttä lehtien havinaa - mutta voisi olla myös runoiltua lehtien havinaa. Runohavinaa. Päätin pitäytyä ensimmäisessä merkityksessä, sillä se on sanan "verdichtet" perusmerkitys ja sopii runon muuhun sisältöön: puiden alla ollaan, eikä kirjastossa. Silti minua kiehtoo ajatus, että runon läsnäolon voi kokea vahvasti luonnossa - tai vaikkapa moottoritien taukopaikalla.



paluu oraakkelin luota

taukopaikka kaukana tiestä
matalat puut jotka kantavat
yöhön litteät kruununsa
haalistuneet latvukset

paukahdus kun lyöt auton oven kiinni
on tiivistynyttä lehtien havinaa
seuraa minuuttien hiljaisuus

ja me istumme penkeillämme kaukana tiestä
jolla on tullut yö, tullut runkojen väliin
ja sinä sanot

jäädään tähän kunnes
olemme kotona

(c) Ansgar Riedißer