Siirry pääsisältöön

Messueväät

Minulle jäi Frankfurtin kirjamessuilta käteen jotakin aivan muuta kuin uutuuskirjoja - niitä ei nimittäin myyty. Järjestäjä oli ohjeistanut näytteilleasettajia myymään kirjoja vasta sunnuntaina, minun paluukyytini Berliiniin taas lähti jo lauantaina iltapäivällä. Sen sijaan sain tilaisuuden tutustua pariin nuoreen, saksalaiseen runoilijalupauksen. Toivon kuulevani heistä vielä.

Eräs pettymyksen aihe oli, että ennakkotiedoista poiketen Johan Bargum ei lukenutkaan uudesta kirjastaan, hän vain kertoi siitä. Olisin halunnut kuulla, miltä hänen tekstinsä kuulostaa ruotsiksi, ja saksaksi myös. Kirja (Septembernovelle) kuitenkin herätti kiinnostukseni. En tiedä onko sitä suomennettu, mutta voin yhtä hyvin lukea sen saksaksi. Kunhan ensin löydän ihmisen, joka suostuu myymään sen minulle.

Asuttuani Saksassa 12 vuotta koin messujen kohokohdaksi sen, että Suomi-kanttiinissa oli tarjolla eräänlaista poronkäristystä ja pullollinen viileää Lapinkultaa. Nautin juomani suoraan pullonsuusta, ihan saksalaisten kanssaihmisten kiusaksi. Kunniallinen nainenhan ei täällä tee niin. Ai kun se maistui hyvältä, niin kuin myös ruoka (vaikkei kokki selvästi ollutkaan Lapin matkaajia).

Iltapäivällä tungos alkoi olla sitä luokkaa, että katsoin parhaaksi lähteä. Liukuportaiden päässä seisova järjestysmies karjui: "Älkää pysähtykö, kävelkää eteenpäin!" Ajattelin sanaa massahysteria. Puolisen tuntia harhailtuani löysin vaatteeni ja uloskäynnin. Hallin edessä partioi poliiseja luotiliivit yllään. Ehkäpä heitä oli varoitettu teräväsanaisista kirjailijoista.

Messujen paras anti oli epäilemättä messuhallien ulkopuolella: puolen tusinaa antikvariaattikauppiasta oli pystyttänyt kojunsa sisäänkäynnin eteen. Sen lisäksi, että heidän pöydissään oli tarjolla sekä klassikoita että melko uusia best seller -romaaneja, he myös myivät niitä. Ostin lopulta viisi kirjaa: Poikani sai tuliaisiksi lasten dekkarin ja mieheni Hans Falladan Ein Mann will nach oben, jonka olin kuullut aiemmin radiosta. Siinä on hyviä kuvauksia vanhasta Berliinistä. Lääkkeeksi kaikkiin sairauksiin valitsin Erich Kästnerin Runollisen kotiapteekin - hänhän on tunnetusti humoristisen lyriikan mestari. Syvällisempään lukemiseen löysin kokoelman Paul Celanin runoja. Ja sitten näin sen: Siddhartan! Hermann Hessen teksti teki minuun syvän vaikutuksen jo kuunnelmana, se on yksinkertaisesti teksti, johon koen tarvetta palata. Niinpä sitten lueskelin sitä jo bussissa, kunnes Thüringenin mäet saivat minut luopumaan lukemisesta.

Ehkä ei olekaan tarpeellista sännätä uutuuskirjojen perään, kun voi löytää vanhoja aarteita. Suosittelen kaikille kirjamessut väliin jättäneille käyntiä lähimmässä antikvariaatissa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ekaa kertaa lukemassa

Eilen olin ensimmäistä kertaa lukemassa ääneen oman kirjani runoja. Jännäähän se oli. Kourallinen runonystäviä kokoontui Berliinin Suomikeskukselle kuuntelemaan runoja ja musiikkia sekä kahvittelemaan ja laulamaan yhdessä. Seuraavassa pieni kuvakimara tilaisuudesta.



Kiitokset yhteistyöstä, Berliinin Suomi Keskus, kiitokset Satu ja Anni, kotiväki sekä kaikki innokkaat kuulijat!

Joutsenlaulua

Osaan harvoja runoja ulkoa, mutta jos jokin runo on minulle erityisen tärkeä, se alkaa useiden lukukertojen tuloksena soida päässä. Yksi sellainen on Otto Mannisen Joutsenlaulua, kokoelmasta Säkeitä I vuodelta 1905.

Ui merta ne unten päin utuista rantaa. Niit' aallot ne kantaa kuin kuultoa lunten.
Pois, pois yli aavain on polttava kaipuu. Mut vain se, ken vaipuu, se sävelet saa vain.
Mi helinä ikään yl' ulapan hiipi? - Vain uupunut siipi, vain mennyt ei mikään. 
Otto Manninen 1905


Mannisen kieli on kaunista, soinnikasta: hän hallitsee niin alku- kuin loppusoinnunkin. Runo toistaa - hyvin kauniilla tavalla - vanhan uskomuksen, jonka mukaan joutsen laulaa vain tehdessään kuolemaa. Sitten kun minun on aika lähteä tästä elämästä, toivoisin lähteväni joutsenen lailla, pehmeästi, laulaen, vedessä kelluen.

Mietin ja katselen Berliiniin talvehtimaan jääneitä joutsenia. Kuinka ne pärjäävät, jos joki jäätyy umpeen? Kaipaavatko ne jonnekin, ja jos niin minne? Sitäkin mietin, että minne mi…

Miten opiskella ruotsia opiskelematta ruotsia

Kuulutko sinäkin niihin, joille koulun ruotsin tuntien muisteleminen aiheuttaa ahdistusta? Minä saan näppylöitä prepositioista, enkä meinaa millään muistaa, ovatko sanat en vai ett. Kaiken lisäksi olen nähnyt painajaisia ruotsinopettajastani - vaikka minulla oli ruotsista kymppi.

Innostuin pari vuotta sitten pohjoismaisesta elokuvasta, luultavasti ja ihan rehellisesti siksi, että Ruotsissa ja Tanskassa on niin söpöjä näyttelijöitä. Mutta kun saksalaiset dubbaavat kaiken filmimateriaalin jonka saavat käsiinsä, niin en päässyt lainkaan kuulemaan, millaisilla äänillä puhuvat esimerkiksi Mikael Persbrandt, Ulrich Thomsen tai Iben Hjeile. Joo, Persbrandt puhuu Philip Moogin äänellä, ja täytyy myöntää, että hyvinhän Moog dubbaa. Mutta kun minä tahdon kuulla ehtaa aitoa skandinaavia. Niin oli pakko ruveta kertaamaan ruotsia. Hävettää myöntää, että vaikka minulla on papereissa virkamiesruotsin tutkinto, jouduin aloittamaan olla-verbin taivutuksesta.

Ilmoittauduin viime keväänä Neuköllnin kansa…