Viikon mietelause

"Maailma ei ole sinulle mitään velkaa. Se oli täällä ensin." - Mark Twain -

keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Värien kirjoa: Violetti

Kirjoittelin joskus väreistä ja niiden merkityksistä. Nyt ajattelin koota kollaasin jokaisesta mieleen tulevasta väristä, yksi väri kerrallaan. Aloitan violetista. Kuvat ovat pääosin pixabaystä.








maanantai 17. kesäkuuta 2019

Melankolisia säkeitä

Olen ollut tänään jotenkin melankolisissa tunnelmissa. Siksi kai mielessäni soi Eino Leinon Elegia, laulunakin tunnettu runo, joka ehkä kuitenkin muistetaan paremmin alkusanoistaan: "Haihtuvi nuoruus niin kuin vierivä virta."  

Elegia

Haihtuvi nuoruus niinkuin vierivä virta.
Langat jo harmaat lyö elon kultainen pirta.
Turhaan, oi turhaan tartun ma hetkehen kiini;
riemua ei suo rattoisa seura, ei viini.

Häipyvät taakse tahtoni ylpeät päivät.
Henkeni hurmat ammoin jo jälkehen jäivät.
Notkosta nousin. Taasko on painua tieni?
Toivoni ainoo: tuskaton tuokio pieni.

Tiedän ma: rauha mulle on mullassa suotu.
Etsijän tielle ei lepo lempeä luotu,
pohjoinen puhuu, myrskyhyn aurinko vaipuu,
jää punajuova: kauneuden voimaton kaipuu.

Upposi mereen unteni kukkivat kunnaat.
Mies olen köyhä: kalliit on laulujen lunnaat.
Kaikkeni annoin, hetken ma heilua jaksoin,
haavehen kullat mieleni murheella maksoin.

Uupunut olen, ah, sydänjuurihin saakka!
Liikako lienee pantukin paatinen taakka?
Tai olen niitä, joilla on tahto, ei voima?
Voittoni tyhjä, työn tulos tuntoni soima.

Siis oli suotta kestetyt, vaikeat vaivat,
katkotut kahleet, poltetut, rakkahat laivat?
Nytkö ma kaaduin, kun oli kaikkeni tarpeen?
Jähmetyn jääksi, kun meni haavani arpeen?

Toivoton taisto taivaan valtoja vastaan!
Kaikuvi kannel; lohduta laulu ei lastaan.
Hallatar haastaa, soi sävel sortuvin siivin.
Rotkoni rauhaan kuin peto kuoleva hiivin.

Morning by Carloyuen, pixabay
 

maanantai 10. kesäkuuta 2019

Kauneimmat kesärunot

Omat runoni ovat keskeneräisiä, käännöstyö etenee hitaasti mutta varmasti. Jotta kesä 2019 ei jäisi aivan runoja vaille, julkaisen Runometsässä kesän mittaan vanhojen mestareitten hienoimpia runoja. Sellaisia, joiden tekijänoikeudet ovat jo rauenneet.

Katri Vala (1901 - 1944) on selvästi pitänyt kesästä - vai mitä olette mieltä runosta Kukkiva maa? Se on niin täynnä tuoksuja, että minulle meinaa tulla astmakohtaus. Rauhallisempi runo Valkeat aamut on enemmän mieleeni, sen tunnelma on verkkainen mutta valpas ja sen ohut äänimaailma miellyttää minun korvaani. Runot ovat teoksesta Hannu Sarrala (toim.): Suuri runokirja. Karisto, Hämeenlinna 1981. Sain tämän aarteen joululahjaksi isoäidiltäni Martalta.

Kukkiva maa


marianq_pixabayMa[a] kuohuu syreenien sinipunaisia terttuja, 
pihlajain valkeata kukkahärmää, 
tervakkojen punaisia tähtisikermiä. 
Sinisiä, keltaisia, valkeita kukkia 
lainehtivat niityt mielettöminä merinä. 
Ja tuoksua!
Ihanampaa kuin pyhä suitsutus!
Kuumaa ja värisevää ja hulluksijuovuttavaa, 
pakanallista maan ihon tuoksua!
Elää, elää, elää!
Elää raivokkaasti elämän korkea hetki, 
terälehdet äärimmilleen auenneina, 
elää ihanasti kukkien, 
tuoksustansa, auringosta hourien - 
huumaavasti, täyteläästi elää!
Mitä siitä, että kuolema tulee!
Mitä siitä, että monivärinen ihanuus 
varisee kuihtuneena maahan. 
Onhan kukittu kerta!
On paistanut aurinko, 
taivaan suuri ja polttava rakkaus, 
suoraan kukkasydämiin, 
olemusten värisevään pohjaan asti!


(Alkuperäinen julkaisu: Katri Vala: Kaukainen puutarha, 1924.)

kareni_pixabay


 Valkeat aamut 


Valkeat aamut tulevat 
ihanassa saatossa 
peittäen kasteisilla hiuksillaan 
maan heräävät kasvot. 
Hypähdellen nousevat metsistä 
pienet helmenkirkkaat laulut 
taivaan siniseen kelloon. 

On liian onnellista 
elää näinä valkeina aamuina, 
kosketella elävin sormin rakastetun kasvoja, 
tuntea huulillansa elämän maku. 
Riemu on palannut sydämeeni 
kuin muuttolintujen parvi. 
Tahtoisin särkyä kasteen lailla 
heläjävään, siniseen kelloon!


(Alkuperäinen julkaisu: Katri Vala: Maan laiturilla, 1930.)
 

pexels_pixabay















Valokuvat: pixabay

perjantai 7. kesäkuuta 2019

Viesti

Päätin tekemäni runovideon latautumista odotellessani kirjoittaa jotakin. Jo latauksen alku näytti niin lupaavan hitaalta (slow down, people!), että ajattelin puoliääneen: tässähän ehtii kirjoittaa sen seitsemän runoa. Olkaa hyvät:

Sen seitsemän viestiä: 


1. Tule kuudelta. // Älä kotiin.

2. Nähdään illalla. // Kuussa.

3. Ostin ruusuja. // Mummon haudalle.

4. Tavataanko pian? // Pyhiä sanoja.

5. Kiitos eilisestä! // Ihana yksinäisyys!

6. Älä kerro! // Kaikkea, heti.

7. Milloin nähdään // silmät kiinni?


(C) Riikka Johanna Uhlig 2019

foto_RU

Värien kirjoa: Violetti

Kirjoittelin joskus väreistä ja niiden merkityksistä. Nyt ajattelin koota kollaasin jokaisesta mieleen tulevasta väristä, yksi väri kerralla...